Monet parit on olleet yhdessä iät ja ajat, ja arki on koittanut ajat sitten suhteeseen, ei tule kukkia, ei halauksia, ja ennen kaikkea, kauniit ja kannustavat sanat puuttuvat. Tässä muutamia lauseista mitä voitte kokeilla puolisoonne ja piristää suhdettanne, en ota vastuuta mahdollisista avioeroista sun muista pienistä jutuista mitä nämä saattavat aiheuttaa:

Sinusta tulisi todella hyvä viulu, sillä koko ajan vingut, milloin mistäkin, ja olet kireä kuin viulun kieli!

Tiedäthän että ihminen kehittyi kalasta, sitten oli apinavaihe ja nyt ihmisenä, ja koko ajan tulemme viisaimmiksi mutta sinun kohdallasi evoluutio otti aikamoisen askeleen taaksepäin.

Jos jatkat vielä kauankin tuota sohvalla makaamista, niin sinut merkitään karttaan niin kuin kaikki muutkin paikallaan pysyvät maamerkit.

Jos sinulle maistuisi seksi yhtä suurina määrinä ja yhtä usein kuin alkoholi, niin me kummatkin tarvittaisiin apua seksiriippuvuuteen!

Ajattelin silloin kun joskus menimme naimisiin, että vanhenisimme yhdessä arvokkaasti ja pysyisimme nuorekkaina... no, olin ainakin oikeassa itseni kohdalla.

Jotenkin sitä aina toivoo että lapset pysyisi alle yksivuotiaina ikuisesti.. no osin varmaan siksi että ovat ihania silloin mutta lähinnä sen takia että alle 1-vuotiaisiin verrattuna sinä vielä vaikutat jollain lailla aikuismaiselta, sen jälkeen alkaa tekee jo tiukkaa.

Jos ilot ja hyvät asiat on elämän rikkaus, niin me ollaan kyllä sitten sossun avustusten varassa...

Töitten jälkeen kun tulen kotiin ja näen sinut keittiössä kokkaamassa, ajattelen että tulin pahimpaan mahdolliseen aikaan.

Joskus unelmoin että pääsisin afrikkaan mutta nyt en enää kaipaa sinne koska meidän seksielämämme on kuin afrikka, kuivaa ja karua, sitä on yhtä harvoin kuin afrikassa törmää autoihin, ja on tainnut se ainoa luolapetokin kuolla sukupuuttoon kun ei ole näkynyt...

Ei me mitään diesel-autoa tarvita, ostetaan pikkujapski ja sinut laitetaan apukuskin paikalle niin sen jälkeen se auto nakuttaa kuin diesel jo ennen kuin autoa on ees käynnistetty.

Täytyisi varmaan kohta muuttaa meren rannalle, sillä kun yritän hukuttaa näitä perheemme murheita, ei enää pienempi lätäkkö riitä...

Ennen kun katsoit minua suoraan silmiin, tunsin suurta rakkautta, nykyään kun katsot minua suoraan silmiin, yritän hädissäni keksiä alibia jo valmiiksi...

Ennen en nähnyt metsää puilta, nykyään en näe sitä koska olet edessä...